Mochi-riisikakut mustikkatäytteellä

Aah, kuinka hienoa onkaan pitkästä aikaa suunnata (ainakin välillisesti) makuelämysmatkalle maailman samanaikaisesti sekä eriskummallisimpaan että ihailtavimpaan maahan! Jos joku sohvapatriootti luuli, että puhun nyt kyynel silmäkulmassa karehtien tästä omasta murheellisten laulujen ja lumikinosten maastamme, niin valitettavasti meni pieleen. Kyseessä on tietenkin Itä-Aasian nerokkaan omalaatuinen saarivaltakunta, Japani!

Mochi on japanilainen riisikakku, jota voidaan syödä monilla erilaisilla tavoilla aina keitonsattumista jäätelöön. Parhaiten se kuitenkin tunnetaan asiana, jota nipponistit ahmivat uuden vuoden juhlissaan kautta maan. Herkku tiedetään myös muualla Itä-Aasiassa ja etenkin Taiwanissa, tuossa Kiinan kapinallisessa pikkuveljessä, sitä syödään massoittain. Ja Taiwanissapa on valmistettu juuri tähänkin testiin löydetty mochikakkukokoelma. Vaikka uusi vuosi oli ja meni, ei silti ole mielestäni mitenkään epäkuranttia pistää kakkuja testiin juuri nyt. (suomeksi sanottuna en siis jaksanut uutena vuotena tätä kirjoittaa…).

Tällä erää East Asia Martin Itä-Aasiantuntijoilta valkoiseen halpismuovipussiin sujahti siis tuote nimeltään Fruit Mochi Blueberry. Hintaa en enää muista kunnolla, mutta parin €:n hujakoilla se taisi kiikahdella. Tuote on pakattu nättiin, kiiltäväpintaisesta pahvista väkättyyn kuoreen jonka sisältä löytyy kuusi kappaletta kauniita, sinivioletteja, ruusukkeen muotoisia pikkukakkuja. Kerrankin massatekele, jossa on panostettu myös esteettiseen puoleen! Tätä varmaan markkinoidaan myös rapakon taakse Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin, sillä pakkaukseen on muistettu printata varoitus siitä, että jos hotkii ja hosuu, niin mochi mahdollisesti väärään kurkkuun osuu, mistä sitten keuhkot poksuu. Tällä kertaa varoitukset saattavat olla kyllä jopa aiheellisiakin, sillä johtuen kakun tahmeasta ja taikinamaisesta rakenteesta, näkyy Japanin kuolinsyytilastoissa joka uusi vuosi pieni piikki tukehtumiskuolemien kohdalla. Onneksi kakut valmistanut Royal Family Food co., ltd tuntee vastuunsa!

No onpas nättiä!

Suutuntumassa ensiyllätys on pehmeys. Mochiruusukkeen koostumuksesta tulee mieleen lähinnä jonkinlainen viinikumi- tai liivatekarkki, kuitenkin ilman niille ominaista sitkeyttä. Erikoista on sekin, että tuoksu ja maku eivät voisi olla kauempana toisistaan. Nenään ottanut kirpeys ei tunnu suussa, ei sitten edes yhden jenin vertaa, vaan kaikkea hallitsee hennon makeuden ja teollisen mustikkamarmeladin lempeys. Vaikka mochit eivät ole sitkeitä, niin ne ovat uskomattoman ”tujuja”; suutuntuma on samanlainen, kuin jos söisi sokeritonta piparkakkutaikinaa. Omaan makuaistiini vetosi sekin, että kakut eivät ole mitenkään älyttömän makeita, vaan melko mietoja. Täyttäviä ne kyllä ovat: Jos koko rasian hotkaisee kerralla, niin tunnetta voisi parhaiten jäljitellä syömällä esimerkiksi kipollisen muurauslaastia.

Kore-wa kawai mochi-de su!

Mochi-kakut ovat piristävä poikkeus usein ylimakeiden, länsimaisten leivonnaisten keskuudessa ja juuri tässä piilee niiden voima. Riisikakut tarjoavat totutusta poikkeavan makumaailman, joka on oikeasti vieläpä oikein hyväkin! Lisäksi näitä mutustelemalla voi toivoa pääsevänsä osaksi siitä erikoisuudesta ja kekseliäisyydestä, jota zipangulaiset omalla saarellaan panttaavat. Jos silti tuntuu, että ei pääse pelkkien mochien avulla tarpeeksi syvälle japanilaisuuden syvimpiin syövereihin, niin kannattaa sitten mussutuksen ohessa katsella vaikka vinksahtaneen feodaalilordi Bakatono-Saman seikkailua hyvin…erilaisella musiikkivideolla. Aiiiin!


HAJU: Kirpeä, erittäin hapan, irtokarkkimainen
MAKU: Marmeladimainen, hieman makea, hennon mustikkainen

Kokonaisarvosana: 5- /5

Wong Lo Kat –yrttiteejuoma

Piiitkän joulutauon päälle on aina kiva palata arkisen aherruksen pariin. Ei päässyt lomalla tylsyyskään iskemään, ensimmäisen viikon mentyä rattoisasti flunssassa ja toisen siitä toipuessa. Mutta uuden vuoden kunniaksi onkin taas hyvä palata paitsi töihin, niin myös omituisten aineiden (siis LAILLISTEN, omituisten aineiden) nauttimisen ja siitä kertomisen pariin. Piakkoin on luvassa ainakin itämaalaisia uudenvuodenkakkuja, epämääräistä ginseng-tinktuuraa sekä viattomien lintuparkojen pesien häpeämätöntä tuhoamista juomalla. Mutta ennen tätä on hyvä aloittaa pehmeä lasku viimeiseen vuoteen ennen maailmanloppua aitokiinalaisen yrttitee-whatever –juoman hellällä hyväilyllä.

Aivan ensimmäiseksi tahdon haukkua suomen kielen siitä, että se sallii ”tee”-sanan käytön myös sellaisten nesteiden kohdalla, joilla on yhtä vähän tekemistä teen- kuin 97%:lla audikuskeista nopeusrajoitusten noudattamisen kanssa. Yleensä ottaen mitä tahansa lämmintä hauduketta voidaankin Suomessa suomeksi kutsua teeksi vaikka siinä varsinaista teetä ei olisi hipun hippua. Näin on asia myös tämänkertaisen tuotteen, Hong Kongin maineikkaassa metropolissa valmistetun Wong Lo Kat –yrttiteejuoman kanssa (pakko jatkaa ”teen” väärinkäyttöä, sillä pelkkä ”yrttijuoma” saattaisi kuulostaa hieman liian epäilyttävältä…). Tätä tuotetta ei voi edes kutsua haudukkeeksi, sillä se on tarkoitettu ensisijaisesti ryystettäväksi viileänä.

Kyseessä on siis kolmen desin vetoinen purnukka yrttijuomateezäibää, joka lähti matkaan mukaan hovihankkijaltani, Tullintorin East Asia Martista, huokeaan, yhden €rbertin hintaan. Heti ensimmäiseksi on annettava plussaa peltipurkista, jonka metallia kevyemmät panssarintorjunta-aseet eivät välttämättä kykene läpäisemään. Itse onnistuin tiputtamaan täyden tölkin vahingossa metrin korkeudelta asfaltille, sillä tuloksella, että molemmat pinnat kärsivät suurin piirtein saman verran (ainoastaan pari pintanaarmua) damagea! Jos joku haluaa aloittaa uuden bisneksen ja rikastua, niin kannattaa ryhtyä myymään tyhjiä tällaisia kolmannen maailman slummeissa partioiville rikollisjengeille autojen ballistisina suojaimina. Varmaan pysäyttää gammasäteilyäkin jonkin verran.

Protection for your soul and body

Tölkin sisältöä mainostetaan purkin kyljessä mahtipontisesti kertomalla, että kyseessä on jo Qing-dynastian ajoilta periytyvä hörpyke.  Tarkemmin ei tosin kerrota, miltä kohdin vaatimattomat 300 vuotta (1644–1911) Kiinaa hallinneiden Qingien aikakautta juoma periytyy, mutta jos Wikipediaa on uskominen, niin ensimmäistä kertaa tätä olisi valmistettu jo vuonna 1828! Taas jäivät amerikkalaiset Coca Colat ja muut humpuukijuomat tässäkin toiseksi. Yrttidrinksun valmistajaksi on muuten merkitty erittäin kiinalaiselta kalskahtava Hung To Co., Ltd.

Hung To:n Wong Lo on makumaailmaltaan, jälleen kerran, melko outo tuttavuus. Jos pirteänvärisestä purkista odottaa saavansa limonadimaisia vivahteita, niin pettymys on varmasti suuri. Koska tämäkin yrttimehu on alun perin suunniteltu jonkinlaiseksi luontaislääkkeeksi, niin se myös tuntuu koostumuksessa ja maussa: Hiilihappo loistaa poissaolollaan ja muutenkin ruskean juoman yleisilme on makean yrttinen. Itselleni tuli mieleen että tällaiselta todennäköisesti maistuisi vesi, jossa on haudottu saunavihtaa yhdessä muutaman lakritsinpalan ja sokerikuution kanssa. Vaikka juoman voi nauttia lämpimänä, niin allekirjoittaneen mielestä tämä on kuitenkin parhaimmillaan aivan napajäätikkömäisen kylmäksi viilennettynä. Janojuomana Wong Lo Kat hakkaa kevyesti perinteiset jääteet, kiitos yrttien epätavalliselle makumaailmalle. Kuuman kelin viilentäjänä tai saunajuomanakin (vihdan maku!) tätä voisi joku rohkelikko kokeilla.  Jos tuli luvattua jonkinlaisessa heikkouden tilassa korkeammille voimille pari viikkoa takaperin, että tammikuu pysyy tipattomana, niin tässä on yksi vaihtoehto lievittämään juomisen tuskaa. Se, auttaako vai haittaako tämä tavara päätöksessä pysymistä jääköön jokaisen itsensä pääteltäväksi.

HAJU: Makea, yrttimäinen, saunavihtainen
MAKU: Sokerinen, yrttimäinen, raikas, lakritsainen

Kokonaisarvosana: 3+ / 5

Lo Wang likes Wong Lo Kat by Hung To Co.!

Kuva manipuloitu. Kiireessä ja suttuisesti.
Picture manipulated. Shoddily.