tiistai 8. toukokuuta 2012

Ruusuaromilla maustettu Lokoum


Tagas Turggi!

Turkista on männävuosina tullut monelle suomalaiselle kohde, jonne voi lähteä pienellä rahalla ja äkkilähdöillä pikalomalle, pois kuristavan arjen paineista. Niinpä tämänkin blogi seuraa samaa linjaa ja syöksähtää takaisin turkkilaiseen makumaailmaan muutaman viikon tauon jälkeen. Kyseessä on pika-arvostelu edellisen osmanituotteen, lokoumin (tai lokumin), asteen verran hienostuneemmasta versiosta. Joten pistäkääpä vielä hetkeksi suomalaiskansallinen, hupitekstillä varustettu, kulahtanut vaimonhakkaajapaita päälle ja sukkasandaalit jalkaan, on aika piipahtaa muutama hetki pikalomalla Turkin auringossa.

Tällä kertaa elämä onkin pelkkää ruusuilla tanssimista, sillä testituotteeksi irtosi Satakunnankadulla sijaitsevasta, uudesta etniskauppa Istanbul Oriental Marketista, vanhan kunnon belgi-Sebahatin ruusuaromilla maustettu lokoumkarkkirasia. Vaikka kyseessä on jo kerran arvostellun tuotteen lähisukulainen, on ruusuversio kumminkin sen verran omaperäinen tuote, että se todellakin ansaitsee oman pienen esittelyn. Kiitokset ideasta menevät täysin eräälle, edellistä lokoumartikkelia kommentoineelle lukijalle!

Jos olet mies ja ostit tämän jääkiekon MM-kisojen äijäkotikatsomoon, ei välttämättä kannata odotella uusintakutsua.


Ruusulokoum on manteliversiota ihmisystävällisempi tuote monessakin mielessä: Vaikka hinta olikin suolaiset yli viisi €dirneä, niin heti ensimmäisenä kiitosta tulee siitä, että Cemal ei ole tehtaanlinjastolla ripotellut näihin lainkaan tomusokeria! Se on korvattu päällystämällä marmeladinpalaset kokonaisuuteen hyvin sopivilla mantelilastuilla. Lokouminpalat ovat muutenkin houkuttelevan näköisiä, punaisia brikettejä ja niissä on todellakin erikoinen makumaailma. Ensipuraisu saa aikaan oudon konnotaation halpaan, hajustettuun käsinestesaippuaan, joka onneksi haihtuu pois makunystyjen ulottuvilta suht pikaisesti. Saippuamaisuus tulee todellakin siitä ruusuaromista, jota tuotteessa on käytetty varsin liberaalisti, ja sitä on melko vaikea kuvailla. Jos olet ollut paha poika tahi tyttö pienenä ja äiti/isä/naapurin täti on pessyt rumia ilmoille päästelleen suusi luxussaippuallaan, niin saat tietää mille nämä maistuvat ilman varsinaista testaustakin. Imeläksikin kuvailtava aromi ei ole todellakaan siis paha ja kokonaisuutena lokoumista jää päällimmäiseksi mielikuvaksi marmeladimainen makeus höystettynä hyvällä tavoin oudolla aromilla.

Tämä oli tällä erää varsin pikainen re-visited arvionti, mutta näitä nämä pikamatkat tuppaavat joskus olemaan. Ensi kerralla suunataan sitten nokka jälleen enemmän kaukomaille ja koetetaan löytää arvioitavaksi jotain todella omituista.

HAJU: Käsisaippuamainen, makea
MAKU: Käsisaippuamainen, makea, ruusuinen

Kokonaisarvosana: 4 / 5

Lovly, indeed!

torstai 3. toukokuuta 2012

Nong Shim Shin Cup -kuppinuudeli


Edellisestä kuppinuudelijutusta on vierähtänyt jo sietämättömän paljon aikaa ja tämän johdosta nyt onkin paikallaan ottaa vielä yksi siitä sivistyneemmästä Koreasta kotoisin oleva tuote kaikenkokeneiden makunystyjen ankaraan arviointiin. Aikaisemmat valmisnuudelitestit ovat antaneet tunnustusta kovan yrityksen johdosta, mutta täydellistä tuotetta eivät korealaiset ole kovasta tsempistä huolimatta vielä onnistuneet luomaan.  Kuinka mahtanee käydä tällä kertaa, kun suurennuslasin polttopisteeseen roudaillaan Nong Shim –korporaation tulisesti maustettu Shin Cup -valmiskuppinuudeli?

Ensimmäinen yllätys (siis teille, arvon lukijat) on varmasti se, että EN ostanut tällä kertaa arvosteluapettani East Asia Martista, vaan hyvinkin suomalaisesta Nekalan K-supermarket Suurjaosta. Kyseinen kauppa on niitä harvoja, valveutuneita marketteja täällä Toijalan takana, jotka ovat ottaneet suuren askeleen nuudelikuluttajien kannalta ja laittaneet tilauskupongit vetämään Eteläiseen Koreaan, Nong Shim-yhtiön loputtomien tuotantolinjojen suuntaan. Hintaa kupilliselle mausteisia vehnäkiehkuroita tuli abauttia kahden €nzion verran. Jostain syystä kotomaiset liikkeet kiskovat etnisistä tavaroista ”erikoisliikkeitä” kovempaa hintaa; East Asia Martissa sama tarvike oli ostettavissa noin 60 centtiä halvemmalla. Mutta hinnasta viis, jos tuote toimii ja maistuu. Kuinka pärjääkään tämänkertainen koreanoodeli makunsa ja syötävyytensä puolesta?

"Säärikuppi"

En tiedä, onko syy ilkeän Pohjois ”pahis”-Korean haavoittuvassa nykytilanteessa vai Eteläisen naapurinsa ”hyvis” –Korean tuotekehittelyn läpimurrossa, sillä tämänkertainen, mausteinen Nong Shim on kuin täydellinen taekwondopotku muita valmisnuudeleita kohtaan: Osuu ja upottaa! Nämä Kapitalistikorean kaivertamat kuppinuudelit ovat erittäin mausteisia, maukkaita ja tasapainoisen toimivia! Pahvipurkista ei irtoa minkäänlaisia sivuhajuja, mutta se ei silti lämpiä sietämättömän kuumaksi kädessä. Nuudeleiden seassa on valmispöperöstandardilla antelias määrä kuivattuja vihanneksia ja jopa ilmeisesti pari shiitakesienen palaa. Kaiken kruunaa monivivahteinen ja vahva maustemaailma. Makunystyjä hemmotellaan niin happamuudella, suolaisuudella kuin umamillakin. Kukaan ei myöskään kiellä nuudeleiden tuunaamista omilla raaka-aineilla, ja ainakin tuore kevätsipuli ja chili antoivat allekirjoittaneen kupissa nuudeleihin erinomaista lisämakua. Pisteenä iin päällä jopa itse muki on mukavan pirteä ja värikäs, tehden näin osansa nauttijan ruokahalun kohottamisessa.  Ainoa narina tulee siitä, että kupillinen saattaa jollekulle ehkä tuntua vähän pieneltä määrältä, mutta jos siltä tuntuu, niin lakkaa marisemasta ja osta näitä kaksi kappaletta, senkin fatso!

Eipä tässä voi enää paljoa muuta sanoa, kuin että Nong Shimin tulinen Shin Cup ottaa tähän asti korkeimmat pisteet kaikista syömistäni valmisnuudeleista ja asettaa vertailustandardin muille saman kategorian pöperöille. Mahtaa Pohjois-Korean agentteja ketuttaa suurella kädellä, kun eivät onnistuneetkaan tällä erää sabotoimaan tätä kapitalistisen ruokateollisuuden huippusaavutusta! Ei tässä auta enää turhia höpöttää, vaan, vanhaa Itä-Aasialaista viisautta mukaillen sanoa, että ”Hän, joka syö reippaasti natriumglutamaattia, on kuin Buddha pikanuudeliaterialla”. Meditoikaa siitä!


 
HAJU:  Kirpeän mausteinen
MAKU:  Tulinen, chilinen, hapan, suolainen, umaminen
 
Kokonaisarvosana:  5- /5