torstai 30. elokuuta 2012

Grass Jelly Drink (Mustelojuoma)

Heeeeeiii! Hauska olla täällä jälleen pitkästä aikaa, tuliko ikävä? Näin pitkälle poissaololle ei pitäisi koittaa keksiä laiskuuden lisäksi muita selityksiä, mutta yritän silti. Koska opiskelijakorttini kuva alkaa olla haalistunut jo lähestulkoon tunnistamattomaksi, olisi ilmeisesti piakkoin hyvä ottaa ja valmistua yliopistosta. Tämän vuoksi suorittelinkin siis kesällä about 40 sivun edestä erittäin mielenkiintoisia esseitä ja viimeistelin graduani jättökuosiin. Tästä syystä ei sitten kovasti huvittanutkaan enää mitään muuta kirjoitella, mistä saankin jo oivan syyn pitkälle tauolle tuotearvostelujen suhteen. Mutta nyt alkaa valmistuminen olla jo todella lähellä ja sen vuoksi onkin aika jälleen testailla jotakin outoa ja jakaa kokemus kaiken kansan kuuluville. It’s good to be back!


Vaikka kesä olikin ilmoiltaan enemmän sen kuuluisan Esterin, kuin itseni mieleen, niin ei se estä viilentävän juoman valikoitumista seuraavaksi eksoottiseksi evääksi. Kyseessä on siis luottoliikkeestäni (kyllä te jo tiedätte, mikä se on!) puolentoista €mmentalin hintaan löytynyt, Taiwanilainen hellejuoma, jolle ei ole edes suomenkielistä nimeä olemassa. Tuote on seksikkäästi nimetyn Mong Lee Shang  –firman valmistama Grass Jelly Drink. Grass jelly on makeaa hyytelöä, jota valmistetaan Kiinassa ja sen lähialueilla mintun kanssa läheistä sukua olevan Mesonachinensis -kasvin lehdistä.  Koska olen vannoutunut suomen kielen ystävä, niin keksin grass jellylle kotimaisen nimen tässä ja nyt. Tulevaisuudessa tämä mustanpuhuva hyytelötökötti tullaankin tuntemaan nimellä ”Mustelo” (aplodeja!).

Ah, miten tyylikkäästi suunniteltu tölkki!


Juoman sisällään pitävä purkki on ilmeisesti jälleen kerran valmistettu samasta aineesta, mitä käytetään Type 99:n panssarointiin; jos jalallesi sen pudotat, niin varadu kipuun. Avaaminen ei onnistu kynnettömältä nakkisormelta sitten millään, sillä avaushaka istuu todella tiukasti kiinni purkin päällä olevassa syvennyksessä.

Juomassa ei ole tuttuun tyyliin hiilihappoa. Purkista nenukkiin tulvahtava tuoksu on erikoinen sekoitus hunajan makeutta ja märkää sammalta. Maku onkin sitten taas kerran oikein roimasti viivan ”eksoottinen” takapuolella. Juoma on hillittömän makeaa (ruokosokeri  maistuu!) ja samalla jollakin tavoin toffeemaista.  Juomaria odottaa lisäksi ylläripylläri purnukan puolessa välissä, kun makean nesteen lomassa suuhun alkaa hulahdella geelimäisiä klimppejä. Älkää huoliko, sillä kyseessä ei ole purkkiin kuollut ja pilaantunut rotta, vaan juoman varsinainen porkkana, mustelo. Hyytelönpalasten maku on linjassa juoman makeuden kanssa eivätkä ne alkuoutouden jälkeen häiritse juomiskokemusta laisinkaan.

Kaikkein ihmeellisintä mustelossa on se, että vaikka tuote on periaatteessa alkuperältään kiinalainen, sen ei väitetä antavan käyttäjälleen supervoimia tai parantavan esimerkiksi syöpää monen muun vastaavan tuotteen tavoin! Kenties kiinalaisissakin elintarvikkeissa on mukana sittenkin pelkästään nautintoaineiksi tarkoitettuja tuotteita. 


Siili ei pidä mustelosta. Mokomakin nirsoilija.

HAJU: Makeus yhdistettynä märkään sammaleeseen
MAKU: Makea, toffeemainen

Kokonaisarvosana: 3/5