torstai 31. lokakuuta 2013

Georgialainen säilykesalaatti



Zdravstuitje! 

Kun Kaukoitä (lue: itämainen etniskauppa) on yksinkertaisesti liian kaukana ja Lähi-itä täälläpäin (lue: paikallinen pizzakebap) tylsä kuin kamelin kyttyrä, on aika palata sinne, missä Todellinen ja Oikea itä on suomalaisten mielestä sijainnut jo satojen vuosien ajan. Kyllä, katse ja makunystyrät törröttävät tällä kertaa Venäjälle! Historianopettajana elän jatkuvasti menneessä ja tämän vuoksi päädyn nytkin tarkoittamaan käsitteellä ”Venäjä” asteen verran suurempaa ja mahtavampaa Neuvostoliittoa. Jo muutaman vuosikymmenen ajan on nurin menneen Neuvostoliiton alueelta tullut Suomeen yhä lisääntyvässä määrin ihmisiä niin lomailemaan kuin tekemään työtä. Tämä väestöllinen kontribuutio on johtanut siihen, että nykyisellään isommista perusmarketeista alkaa löytyä jo jonkin verran kyseisen alueen ruokakulttuuria edustavaa sälää. Tämänkertainen erikoisuus lähti mukaan lompakossa tuskaisen kiljahduksen aikaansaaneen 3,8 €vgenin hinnalla niinkin mielettömästä mestasta, kuin Kokkolan citymarketista. Weeee!

Entisen NL:n alueena kunniakkaasti osaansa näytelleestä Georgiasta on tullut maailmaa ja kulttuuria rikastuttamaan monenlaisia, jännittäviä asioita, kuten esimerkiksi eräs viiksekäs herrasmies, joka kävi tekemässä maakauppoja Suomenkin suunnalla reilu puoli vuosisataa takaperin. Emme tiedä, mitä kaikkia keinoja Viiksi-Jooseppi käytti neuvottelupöydän isoossa päässä istuessaan, mutta jos hänellä olisi ollut mukanaan saksalaisten etupiirijakokavereidensa omistaman Dovgan-yhtiön georgialaiseen tapaan valmistamaa säilykesalaattimössöä, olisi hyvinkin mahdollista, että suuri osa suomalaisista puhuisi nykyisellään venäjää. 

Guten tag, herr SCHARF!

 No, mutta: Milles näyttää ja miltäs maistuu? Aikas hyvää pöperöä Georgian (Saksan) suunnallakin osataan tehdä. Paino todellakin sanalla ”pöperö”, sillä tomaatti-paprika-pepperoni –survos tekee salaatin rakenteesta hyvin pyremäisen ja kiinteän. Maku on miellyttävän erilainen: Pehmeä tomaatti ottaa matsia kipakamman pepperonin kanssa, pehmeiden kesäkurpitsanpalojen kontribuoidessa makubileisiin itseensä muista aineista imemäänsä suolaisuutta. Koko komeudesta tulee etäisesti mieleen mainio kreikkalainen (tai turkkilainen) kasvisruoka, munakoiso pyörtyvän imaamin tapaan. Purnukasta voi saada äkkiseltään mielikuvan tulisesta ruoasta, mutta todellisuudessa sisältö ei mitään massiivista tulisuutta tarjoa, pientä lämpöä paremminkin. Kyllähän tätä ihan mielellään syö, vaikkapa jonkin kotomaisen perusruoan kaverina tai tuoreen, vaalean 
leivän kumppanina.

Nam nam! Happy entrails!



MAKU: Pehmeä, tomaattinen, hieman tulinen, happamanmakea, leipämäinen (!?)

HAJU: Suolainen, hieman tomaattisen kipakka

Kokonaisarvosana: 3 1 /2 /5

Jos olisi vielä 70-luku, olisin ilman muuta itsesensuroinut tämän kuvan mahdollisen ulkopoliittisen selkkauksen ja Kekkosen myllykirjeen välttääkseni.